tiistai 29. huhtikuuta 2014

SomeTimeAwards-äänestys

SomeTime2014-logo. Logo: Jesse Soininen. 

Olen ollut kolmena aikaisempana vuonna eli v. 2011-2013 mukana järjestämässä #SomeTime -tapahtumia sekä bloggasin vuoden 2013 -tapahtuman järjestämisestä http://helpoimmatkaupat.blogspot.fi/2013/06/sometime2013-nain-jarjestat.html 

Tänä vuonna päätin antaa muille ihmisille tilaa järjestää #SomeTime2014 -tapahtuman ja seurasin rakentamista vain toisella silmällä. Ilmoittauduin tietenkin mukaan itse tapahtumaan ihan vain osallistujana, koska parasta tällaisissa tapahtumissa on tavata sellaisia ihmisiä tosielämässä, joiden kanssa vietät paljonkin aikaa sosiaalisessa mediassa. 

Anna-Stina Lindén @LindenA_S ilmoitti ensimmäisenä minulle, että hän oli ehdottanut minua mukaan em. tapahtuman sisällä järjestettävään #SomeTimeAwards :iin, jossa poimittaisiin ja palkittaisiin ajankohtaisimpia ja juuri nyt pinnalla olevia twiittaajia tai yhteisöjä. Asia tuntui hienolta ja kiitin häntä tiedosta.

Homma laajeni, useampi ihminen ilmoittautui tukijoukkoihini ja sain sitten tietää hämmästyksekseni, että olen ehdolla  "Vuoden miestwiittaaja"-kategoriassa, jossa ehdokkaita on viisi, mukana mm. Alexander Stubb, Arman Alizad ja Tuomas Enbuske

Voitte äänestää minua täältä: http://sometime.fi/sometimeawards-aanestys/ , "Vuoden miestwiittaaja" ja minä olen "@jatsi".

Kuva alkuperäisestä äänestyslomakkeesta.